Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Seikkailu

  • Roolit kirjoitetaan tarinamuodossa.
  • Voit kirjoittaa missätahansa muodossa itse haluat, mutta suosittelen minä tai hän muotoa. 
  • K18 materiaalia ei kirjoiteta tänne. Pentujen tekoa ja väkivaltaa saa kuitenkin roolia pienimuotoisesti. 
  • Autohitti on kiellettyä.
  • Muchaus on kiellettyä.
  • Spämminen on kiellettyä.
  • Puhe kirjoitetaan "näiden väliin" tai - viivalla. 
  • Tekeminen on pelkkää tekstiä, siihen ei siis laiteta mitään erillisiä merkkejä. 
  • Ajatukset kirjoitetaan *näiden* tai #näiden# väliin. 
  • Kun haluat toisen jatkavan tarinaasi voit kirjoittaa tarinan loppuun näin; //Joku? 
Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Liljapenyu, Leopardiklaani

17.02.2017 20:42
Korvani värähtivät ärsyyntyneesti, kun kuulin Hiekkapennun kovaäänisen huudahduksen jo toista kertaa. Hän oli pyytänyt minua antamaan jonkin äänimerkin löytämiseni helpottamiseksi, mutta en tajunnut, mitä ideaa piilosilla olemisessa silloin oli.
*Voi hyvä Aurinkoklaani sentään!* ajattelin ja heilautin häntääni niin korkealla, kuin vain näin matalassa pätilassa pystyin. *Paljastaa nyt oma piilonsa tuosta vain! Eihän siinä olisi järjen hiventäkään!* Pohdin asiaa vielä hetken epäröiden, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että olisi ehkä parasta antaa äänivihje, sillä juuri Hiekkapennultahan olin oppinut, miten tätä leikkiä leikitään, joten hänen säännöillään me myöskin sitä teimme. Mietin tovin, minkä äänen päästäisin ja päädyin vingahtamaan suloisesti, koska se tuli minulta luonnostaan. Pian jo aloinkin kuulla tasaisia askelia, jotka selvästikkin lähestyivät minua.

//Lyhyt ja tonkkö pätkä Liljalla, mut Hiekka? :D


Nimi: Ginweed95

16.02.2017 22:35
Leopardiklaani - Hiekkapentu

Odottelin tovin aikaa, kunnes kuulin lähestyviä askelia. Liljapentu lähestyi minua. Koitin olla hiiren hiljaa, mutta pian Liljapentu jo kurkkasikin puun taa jossa olin ja löysi minut. Säikähdin hieman. Nyt oli Liljapennun vuoro mennä piiloon. Menin makaamaan maahan.
''Mene sinä nyt piiloon'', sanoin Liljapennulle ja tämä lähti etsimään piiloa.
Minä taas laitoin tassuni silmieni päälle ja yritin laskea, mutta siitä ei tullut mitään, koska enhän minä mitään numeroita vielä osannut. Päätin siis tyytyä samaan tekniikkaan kuin Liljapentukin, odottelin vain jonkin aikaa ennen kuin lähdin etsimään.
Odoteltuani tovin, siirsin tassuni pois silmiltäni ja nousin seisomaan jaloilleni.
''Täältä tullaan!'' huusin ja lähdin juosten etsiskelemään Liljapentua.
Tutkin lähellä olevien pensaiden sisästä, puiden takaa, ruohikosta, kaikkialta missä ikinä pieni leopardipentu voisi olla omasta mielestäni piilossa. Mutta ei, en löytänyt Liljapentua. Aloin turhautua.
''Liljapentu, huuda äänimerkki! Olet liian hyvässä piilossa!'' maukaisin niin kovaa kuin jaksoin.
En kuullut äänimerkkiä, jatkoin kävelyä ympäri ja tutkin uudestaan mahdolliset piilopaikat, jotka olin jo kertaalleen tutkinut. Korvani painuivat alas ja aloin laahustaa. *Äh tyhmä peli, en minä löydä Liljapentua.. Pitikin ehdottaa tälläistä peliä, en edes löydä Liljaa*, mietin mielessäni samalla kun matelin korvat luimussa. *Ehkä Liljapentu ei kuullut sitä, kun viimeksi pyysin häneltä äänimerkkiä. Ehkä minun kannattaa pyytää uudestaa*, mietin mielessäni ja nostin korvani hörölle.
''Liljapentuuu!! Liljaaa!! ANNA ÄÄNIMERKKI!!'', maukaisin vielä kovemmalla äänellä, millä viimeksi olin maukaissut. Pelästyin itsekkin, en tiennyt että saisin itsestäni niin suuren äänen tulemaan.
Tämän jälkeen jäin odottamaan Liljapennun äänimerkkiä.

//Liljapentu?^^

Nimi: Liljapentu, Leopardiklaani

15.02.2017 21:52
"Hmm, no leikitäänkö vaikka piilosta? Jos sinä lasket ensin ja minä menen piiloon. Sitten kun löydät minut, minä lasken ja sinä menet piiloon!" Hiekkapentu maukui innostuneesti. "Minä menen nyt piiloon, laske sinä kymmeneen tosi hitaasti ja etsi sitten minut. Tai jos et osaa laskea kymmeneen niin odota jonkin aikaa ja lähde sitten etsimään minua. Jos et meinaa löytää minua niin voit huutaa ja pyytää minulta äänimerkkiä." Sen sanottuaan toinen pentu lähti etsimään piiloa ja minä suljin silmäni, jotten näkisi, mihin hän menee. En osannut vielä laskea kymmeneen, joten tyydyin vain odottamaan tovin ennen kuin lähdin etsimään Hiekkapentua. En ollut ennen leikkinyt piilosta, mutta se oli kuulostanut hyvin hauskalta, joskaan minulla ei ollut aavistustakaan, missä uros oikein piileskeli. Aluksi vain kiersin ympyrää, sitten yritin kuunnella, jos pystyisin vaikka paikantamaan hänet äänen perusteella ja viimeiseksi kysyin Lehtivarjolta, oliko hän nähnyt, mihin suuntaan Hiekkapentu oli lähtenyt, mutta hänelläkään ei ollut hajuakaan, missä tämä oli.
*Höh*, ajattelin harmistuneena ja kuopaisin multaista maata käpälälläni. *Eihän tästä tule yhtään mitään!* Olin oikeastaan täysin valmis luovuttamaan, kunnes oivalsin jotakin. Voisin löytää hänet hänen tuoksunsa avulla. Tiesin olleeni tarpeeksi kauan toisen pennun seurassa, jotta kykenisin muistamaan hänen tuoksunsa, ja sillä tavoin paikantamaan hänet. En ollut kuitenkaan vielä täysin varma, kannattiko minun luottaa nenääni paljoakaan. Lähdin kuitenkin seuraamaan sitä ja se käski minun lähteä kohti suurta puuta, joka kökötti ehkä noin parinkymmenen metrin päässä minusta. Tassuni kuljettivat minua tasaiseen tahtiin eteenpäin ja pian huomasin, että Hiekkapennun tuoksu oli vahvistunut huomattavasti. Äkkiä katseeni terävöityi ja kiinnitin sen suoraan siihen puuhun, jonka olin huomannut aikaisemmin. Minusta tuntui aivan siltä, kuin olisin nähnyt vilaukselta jotakin pilkullista sen takana.
*Voisiko se olla..?* mietin ja pinkaisin kevyeen juoksuun niin, että multa allani pölähti ilmaan. Pinkoessani vikkelästi eteenpäin, matka taittui yllättävän nopeasti. Ja olin vieläpä ollut täysin oikeassa siitä, että puun takana tosiaankin oli joku. Ja se joku sattui sattumalta olemaan Hiekkapentu. Uros käänsi katseensa nopeasti minuun ja näytti aivan siltä, kuin olisin ollut Leopardiklaanin päälikkö, joka yht'äkkiä päättää poiketa hänen luokseen.
"Löysit minut tosi nopeasti", uros maukui vaikuttuneesti. "Nyt sinä menet piiloon." Nyökkäsin ja lähdin etsimään sopivaa piilopaikaa itselleni. Haravoin ympäristöäni katseellani ja paikansin pian suuren kiven, joka seisoi melko lähellä emoani. Sen luona oli myöskin jokunen pensas ja pieni puro, joka solisi hiljaa.
*Ehkäpä..?* ajattelin ja kipitin vikkelästi kiven luo. Lähdin kiertämään sitä ympäri ja kun oli kiertänyt puolikierrosta, huomasin jotakin hyvin, hyvin kiinnostavaa. Kivessä oli aukko. Pikemminkin pieni kolo, jos ajatteli luonnonläheisemmin. Ehkäpä joki oli aikoinaan kaivertanut sen siihen. Tai sitten se vain oli aina ollut tuon muotoinen.
*Samapa tuo*, ajattelin, koska olin saanut loistavan idean. *Siitä saa mahtavan piilon! Ja se kolo on täsmälleen sopiva minulle juuri nyt ja varmaan vielä silloinkin, kun olen oppilas!* Pujahdin sulavasti aukkoon, joka kiven juuressa oli ja huomasin, että se oli oikein mukava paikka. *Tästähän voisi tulla salainen piiloni! Kukaan ei saisi tietää! Vain Hiekkapentu ja minä olisimme tietoisia siitä!* Menin makaamaan maahan ja vedin käpäläni mahani alle, jotta mahtuisin vielä pienempään tilaan.
*Löytääköhän hän minua?* pohdin ja jäin odottamaan, pystyisikö toinen pentu paikantamaan minut.

//Hiekka :D

Nimi: Glowe

15.02.2017 18:07
Gepardiklaani - Oksapentu

Muka uhmakkaasti luimuun taittuneet korvat nousivat nyt pienestä hämmästyksestä pystyyn. Ensinnäkin Oksapentu ei aivan käsittänyt mitä Valopisara tarkoitti sanoillaan, mutta pentu yllättyi myös siitä, kuinka vilpittömän kuuloisesti esittäytymisehdotus kajahti pennun pyöreisiin korviin. Valopisara ei ollutkaan heti ajamassa Oksapentua pois kuin säälittävää räkänokkaa, kuten aika moni muu naaras. Eivät kaikki geoardimaaraat olleet kyllästyneet pentuihin, mutta ehkä Oksapennulla oli ollut tähän mennessä huono tuuri seurans kanssa. Joka tapauksessa,se äskeinen uhmakkuus alkoi pehmentyä pennuilöe tyypilliseen uteliasuuteen.
"Oksapentu", naaras esittäytyi omasta puolestaan, heilauttaen taas tummaa häntäänsä. Oksapentu ei istuutunut kuten Valopisara, vaan pysyi seisaallaan, mittaillen isompaa geoardia katseellaan.
"Ja tappelusta? Tappelitko sinä? Mikä on hyvä uros?" Tottahan toki Kultakotka oli ja pentunsa päähän takonut klaanin tapoja, mutta ei Oksapentu aina uskonut emoaan. Sehän olisi vain hyvä saada vähän useampi mielipide ja näkemys asioista, ennen omien luomista.

Nimi: Ginweed95

14.02.2017 23:28
Leopardiklaani - Hiekkapentu

Liljapentu katseli minua korvanpäistä tassuihin ja nyökkäsi tämän jälkeen hitaasti minulle ja siirtyi pari askelta lähemmäs minua. *Jes, se haluaa siis leikkiä minun kanssani*, mietin mielessäni. Mutta Liljapennulla oli kuitenkin nälkä, hän sanoi käyvänsä vielä ensin emonsa luona syömässä, ennen kuin aloittaisimme leikkimisen. Nyökkäsin hänelle ja jäin istumaan ja odottamaan. Odotellessani mietiskelin mitä kaikkea emo oli minulle kertonut ja sitä, että pian saisin ihka ensimmäisen ystävän ja voisimme leikkiä vaikka mitä kivoja leikkejä yhdessä. Ainakin toivoin niin. Hetken kuluttua Liljapentu saapuikin takaisin luokseni ja kysyi, mitä leikkisimme.
''Hmm, no leikitäänkö vaikka piilosta? Jos sinä lasket ensin ja minä menen piiloon. Sitten kun löydät minut, minä lasken ja sinä menet piiloon!'', ehdotin maukuen innostuksesta Liljapennulle.
''Minä menen nyt piiloon, laske sinä kymmeneen tosi hitaasti ja etsi sitten minut. Tai jos et osaa laskea kymmeneen niin odota jonkin aikaa ja lähde sitten etsimään minua. Jos et meinaa löytää minua niin voit huutaa ja pyytää minulta äänimerkkiä'', sanoin vielä Liljapennulle.
Lähdin etsimään sopivaa piiloa. Lähistöllä oli paljon puita ja pensaita. *Ehkä voisin piiloutua jonkin ison puun taa*, mietin mielessäni ja suunnistin noin kahdenkymmenen metrin päässä olevan ison puun luo ja piilouduin sen taakse. Eli en mennyt kovinkaan kauas Liljapennusta, jotta peli ei olisi heti liian vaikeaa. Jäin odottamaan, että Liljapentu löytäisi minut.
*Hmm, voinkohan ehdottaa Liljapennulle, että mentäisiin joskus yhdessä vaikka uimaan? Äiti ei välttämättä kyllä anna siihen lupaa, mutta se olisi kivaa. Vesien lähellä kun on krokotiilejä, virtahepoja ja isoja käärmeitä. Hmm, ehkä menemme sinne sitten kun olemme isompia, tyydytään nyt vain leikkimiseen emojemme lähellä, ettei vain satu mitään*, mietin mielessäni samalla kun odotin että Liljapentu löytäisi minut.

Nimi: Akama

14.02.2017 22:02
Valopisara - Gepardiklaani

Onnitteluiden jälkeen, ikäänkuin pilaamaan tunnelman jalkoihini oli ilmestynyt pikkuinen, pörröinen gepardi pentu. En ollut nähnyt sitä ennen, joten epäilin, että se oli syntynyt pienen "lomani" aikana. Pentu kyseli mistä oli kyse ja kuka minä oikein olin. Pikku hetken ajattelun jälkeen päätin lähestyä pentua hienovaraisesti.
"Nimeni on Valopisara. Olen juuri päässyt aika pitkään kestäneistä kamppailuista. Minua onnitellaan hyvän uroksen saannista kumppanikseni.", sanoin hienovaraisesti ja istahdin. "Kerroppa, pentu, mikä on nimesi, en halua kutsua ketään vain pennuksi tai oppilaaksi", sanoin, "inhoan sellaista."

//Oksa?

Nimi: Liljapentu, Leopardiklaani

14.02.2017 22:00
Katsoin Hiekkpentua hieman säikähtäneesti, kun tämä hyppäsi yllättäen eteenpäin.
"Moikka! Minä olen Hiekkpentu! Olisitko minun kaverini? Voitaisiin leikkiä yhdessä!" toinen pentu hihkui innostuneena. Siirtelin käpäliäni epävarmana, koska en ollut lainkaan varma, uskaltaisinko leikkiä jotakin uroksen kanssa, joka oli minua niin paljon isompi ja luultavasti myöskin vahvempi. En nimittäin halunnut jäädä kenenkään jalkoihin ja pilata sillä tavalla sekä itseni että muiden hauskuutta. Jokin Hiekkapennussa kuitenkin kiehtoi minua. Hänen ulkonäössään, olemuksessaan ja muutenkin koko leopardissa oli jotakin hyvin, hyvin kiinnostavaa ja tunsin halua tutustua häneen paremmin.
*No, ei kai se nyt niin huonosti voi mennä!* järkeilin ja tutkin toista pentua päästä varpaisiin. *Tai siis, mikä on pahinta, mitä muka voisi tapahtua?* Ja koska en voinut vastustaa kiusausta, nyökkäsin hitaasti ja otin pari askelta lähemmäs urosta.
"Mitä me voisimme leik-", olin kysymässä, kun muriseva vatsani keskeytti lauseeni. Tunsin punastuvani turkkini alla ja Hiekkapentu katsoi minua selvästikkin huvittuneena. Katsahdin häpeissäni tassujani ja liikautin korviani kiusaantuneena.
*Mikä minua oikein vaivaa?!* ajattelin kiukkuisesti. *Nolata nyt itssensä tällä tavoin, kun niin lupaava ystävyys on alkamassa!* Yritin teeskennellä välinpitämätöntä, mutta säälittävä yritykseni meni suorastaan naurettavasti pieleen. Totesin, että olisi parasta kertoa toiselle pennulle olevani nälkäinen.
"Tuota...", aloitin hitaasti. "Minun pitäisi varmaankin käydä vähän syömässä. Tulen sen jälkeen takaisin niin voidaan leikkiä yhdessä." Hiekkapentu nyökkäsi ja jäi istumaan paikoilleen, kun lähdin kipittämään takaisin Lehtivarjon luo. Emoni makasi korkean puun alla, nojaten vasten sen tukevaa ja paksua runkoa. Hän nosti päätään huomatessaan minut ja hymyili, kun saavuin hänen luokseen.
"Joko te lopetitte leikkimisen", Lehtivarjo kysyi yllättyneenä ja vilkaisi taivaalle. "Eihän aurinko edes ole liikkunut sen jälkeen, kun sinä lähdit." Nuolaisin rintaani ja töllistelin emoani silmät pyöreinä.
"Emmehän me edes ehtineet aloittaa, kun minulle tuli tosi kova nälkä", selitin ja Lehtivarjo nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Joten tuumin, että saisinko vähän syötävää?" Emoni kurkussa hyrisi hyväntuulinen kehräys, kun hän paljasti valkoisen vatsansa.
"Tulehan sitten", hän kutsui lempeästi ja koukkasi minut hännällään lähemmäs itseään. Laskeuduin makuulle helpottuneena ja aloin imeä Lehtivarjon nisiä. Maidon houkutteleva ja lämmin tuoksu leijaili ympärilläni, kun potkin hellästi pienillä käpälilläni emoni karvaista, pehmeää mahaa etsiessäni sopivaa asentoa. Nämä hetket olivat ehdottomasti suosikkejani joka päivä. Vain minä ja Lehtivarjo.
*Muita ei tarvita*, ajattelin ja koko kehoni valtasi mukava tunne, joka lämmitti minua kaikkialta. Olin pian täynnä ja irtauduin emostani nousten seisomaan.
"Voinko varmasti mennä vielä Hiekkapennun luo?" kysyin ikäänkuin varmistaakseni asian, vaikka tiesin jo vastauksen. Emoni vain nyökkäsi huvittuneesti ja lähdin tassuttamaan kohti toista pentua. Keinutin häntääni hitaasti puolelta toiselle ja leuto tuuli heilutti viiksiäni hennosti, kun suuntasin Hiekkapennun luo, joka istui edelleen samassa paikassa, kuin lähtiessäni. Olin jo melkein perillä, kun huomasin silmäkulmastani liikettä oikealla puolellani. Pysähdyin ja heilautin toista korvaani miettiväisenä. Käänyin suuntaan, jossa olin kuvitellut näkeväni jotakin ja päädyin katselemaan lumoutuneena pientä ruskeaa otusta, joka kiikkui korkealla puussa, vähän matkan päässä.
*Onkohan tuo apina?* pohdin, koska olin kuulut silmieni kiinni olessa emoni kertovan sademetsän erillaisista eläimistä, ja tuon olennon ulkonäkö täsmäsi täydellisesti apinan kanssa, josta emoni oli kertonut ensimmäisenä.
*Vau!* ajattelin, enkä saanut katsettani irti eläimestä, joka kiipeili ketterästi pitkin puita keinautellen itseään aina oksalta toiselle sulavan näköisesti. *Pystynköhän minä koskaan kiipeämään puihin..?* Sitten muistin, että Hiekkapentu odotti minua edelleen ja jatkoin ripeästi matkaani, kunnes saavuin tämän luokse. Tuuli pörrötti rintakarvojank, kun istuuduin hänen viereensä rauhallisesti. Olimme pitkään hiljaa. Kumpikaan ei puhunut mitään. Minä tuijotin valkoista hännänpäätäni yht'äkkiä äärrettömän kiinnostuneesti ja toinen pentu vain katseli muualle.
*Hän ei varmaan huomannut, että tulin...*, ajattelin ja tökkäsin hellästi tassullani tämän kylkeä. Hiekkapentu käänsi nopeasti katseensa minuun ja pomppasi käpälilleen niin äkkiä, että olin kaatua kumoon.
"Leikitäänkö nyt?" hän kysyi innostuneesti. Nyökkäsin hieman ujosti ja katsoin urosta silmiin.
"Mitä haluaisit leikkiä?" kysyin, koska en itse keksinyt mitään.

//Hiekka? Saat vapaasti keksiä, mitä nuo kaksi sitten alkavat leikkimään :D

Nimi: Glowe

14.02.2017 18:30
Gepardiklaani - Oksapentu

Korkeiden heinien suojaamalle aukiolle, jossa naaraat pentuineen usein viettivät aikaansa, oli ilmestynyt jo jokin aika sitten naaras, jota Oksapentu ei muistanut nähneensä aiemmin. Se oli tullut keskemmältä leiriä, pujotellut heinämättäiden välistä hiekkaisella aukiolla. Sitten oli tapahtunut jotain mitä Oksapentu ei aivan käsittänyt. Tuo kyseinen naaras sai hurjasti huomiota pelkällä sisääntulollaan. Ei muita naaraita tuolla tavalla tervehditty, jos tervehdittiin olleenkaan. Jopa Oksapennun emo, Kultakotka nousi makuultaan kuumalta hiekalta, ja käveli sanomaan jotain kyseiselle naaraalle. (Valopisara) Oksapentu ei kuullut mitä, mutta pentu ei viitsinyt seurata emoaan, koska se ei ollut viittonut vaaleaa pikkunaarasta mukaansa. Kuitenkin kunhan oikeastaan jokainen naaras puolinen gepardi oli käynyt jotain sanomassa vieraalle naaraalle, ja häly hälvennyt edes pikkuisen, uskaltautui Oksapentukin lähtemään sitä kohti. Edelleen moni loi kyseiseen petoon omituisia, tietäväisiä silmäyksiä, joiden merkityksiä Oksapentu ei ymmärtänyt.
"Mistä tuossa oli kyse?" Naaraspentu töksäytti jokseenkin tylysti, seisahtuessaan vain vajaan metrin päähän paljon korkeammasta, vanhemmasta gepardista. Oksapentu kohotti punaruskean katseensa kissaan ja pörhisti turkkia pienen kehonsa ympärillä. Ei pentu uhitellut, mutta yritti tehdä itsestään näkyvämmän, jotta kyseinen kissa huomaisi penikan jaloissaan.
"Ja kuka sinä olet? En ole nähnyt sinua aiemmin", Oksapentu jatkoi, ohuita juonteita hiekkaan hännällään piirrellen.

Nimi: Catty

14.02.2017 14:07
Oravapentu - Tiikeriklaani

Pieni naaraspentu mönki sammalvuoteellaan. Oli kulut neljäsosakuu siitä, kun tämän emo oli kuollut synnytykseen. Nyt tätä hoiti pieni naaras nimeltään Jokivirta. Jokivirta nuolaisi pentua - Oravapentua.
"No, pikkuiseni", Jokivirta kehräsi. "Oletpa sinä kasvanut."
Oravapentu mumisi jotain vastaukseksi. Tämän sijaisemo nuolaisi pentua.
"Haluan mennä tutustumaan reviiriin", Oravapentu maukui. Jokivirta hymyili.
"Vasta sitten, kun sinusta tulee oppilas", Jokivirta hymyili. "Mutta jos haluat, voit tutustua leiriin."
Oravapentu oli hetkessä jaloillaan. Hän lähti sijaisemonsa kanssa pois pentutarhasta. Naaraspentu henkäisi ihmetyksestä nähdessään näin paljon tiikereitä.
"Missä ne muut ovat?" Oravapentu kysäisi.
"Ketkä muut?" Jokivirta rypisti kulmiaan.
"No ne muut", pentu ärähti. "Leijonat, gepardit ja leopardit."
"Pöh... Eivät ne täällä ole", naukaisi sijaisemo. "He ovat omilla maillaan ja pysyvätkin siellä. Ei niillä tänne ole asiaa."
"Jaa", Oravapentu katsoi käpäliinsä. "Minä luulin."
"Ei siinä mitään", Jokivirta nuolaisi hoidokkiaan. "Et voinut tietää."
Oravapentu hyppi eteenpäin, mutta törmäsi kookkaaseen ja lihaksikkaaseen urokseen.
"Anteeksi", Oravapentu naukaisi nolona. "Oletpa sinä iso! Oletko soturi?"
"Olen Hirmuloikka", uros maukui. "Et tehnyt mitään."
"Vau", pentu henkäisi. "Oikea soturi."
Hirmuloikka käveli Jokivirran luo. Uros nuolaisi Jokivirtaa.
"Hirmuloikka on kumppanini", Jokivirta hymyili.
"Sehän tarkoittaa sitä, että Hirmuloikka on isäni!" Oravapentu huudahti. Jokivirta katsoi hätääntyneenä kumppaniinsa. Naaras nyökkäsi lopulta. Joku huusi Hirmuloikkaa. Uros lähti nopeasti loikkien äänen suuntaan.
"Hän on iso!" Oravapentu naukaisi.
"Ja komea", maukui hänen sijaisemonsa rakastuneesti. "Ja niin ystävällinen ja urhoollinen. Saat olla ylpeä isästäsi."
"Siin olenkin", Oravapentu naukaisi. Silti Jokivirran katseessa oli pieni huoli. Mikä emolla oli?

//Oravapentu siis luulee Jokivirtaa oikeaksi emokseen ja Hirmuloikkaa isäkseen. :3

Nimi: Ginweed95

13.02.2017 22:28
Leopardiklaani - Hiekkapentu

Ilma oli kostean raikas, hengitin nenäni kautta ihanan raikasta ilmaa. Heräsin ja avasin silmäni, emoni nuoli turkkiani ja huomasin, että isäni oli lähtenyt pois viereltäni.
''Minä hieman vain pesen sinua, enkai vain herättänyt? Nukuitko hyvin?'' emo kysyi minulta varovasti.
''Ei, et herättänyt. Nukuin tosi hyvin, kiitos kun peset turkkiani'' maukaisin emolleni ja katselin tämän jälkeen ympärilleni.
''Missä isä on?'' kysyin hetken miettimisen jälkeeni.
''Isäsi lähti saalistamaan meille ruokaa, hän varmaan palaa aika pian. Viimeistään iltaan mennessä hän on taas täällä sinun kanssasi'', emo vastasin minulle.
''Aijaa, olisin kovasti halunnut leikkiä isän kanssa. Nukuin niin hyvät unet, että olen nyt virtaa täyttä'', sanoin emolleni hieman pettyneenä.
''Nyt minulla ei ole ketään leikkikaveria'', jatkoin vielä ja katsoin surkeannäköisenä alas päin. Emo pesi vieläkin turkkiani, eikä kommentoinut minulle mitään.
''Noniin, eiköhän se riitä'', maukaisin kova äänisesti. Olin ärsyyntynyt siitä, että juuri kun olin saanut silmäni auki niin isä lähtee heti johonkin ihmeen metsästysreissulle eikä ole minun kanssani. No ehkä se oli hänen velvollisuutensa, mutta silti. Pian huomasin liikettä hieman kauempana, jokin lähestyi emoani ja minua.
''Äiti, mikä tuolta tulee?'' kysyin kauhuissani emoltani ja katselin silmät suurena lähestyvää olentoa.
''Se on Lehtivarjon pentu, Liljapentu. Liljapentu on myös leopardipoikanen, niinkuin sinäkin, mutta hän on tyttö ja sinä poika'', emoni kertoi minulle ja jatkoi tämän jälkeen taas turkkini pesua. Liljapentu lähestyi meitä, hän saapui melko lähelle, istahti ja maukaisi tervehdyksen ja kertoi olevansa Liljapentu. Hyppäsin pois emoni huomasta, mielestäni oli noloa, että meille tuli vieras ja emo vain pesi minun turkkiani. Astelin lähemmäs Liljapentua ja istuin tämän eteen.
''Moikka! Minä olen Hiekkapentu! Olisitko minun kaverini? Voitaisiin leikkiä yhdessä!'' sanoin innokkaana toiselle leopardipennulle.

//Liljapentu? ^^

Nimi: Liljapentu, Leopardiklaani

13.02.2017 20:48
Makasin mahalteni pehmeällä vuoteellani ja silmäni olivat visusti kiinni. En nukkunut, mutta en oikeastaan olisi halunnut olla hereilläkään. Kuulin nimittäin ympäriltäni paljon pitkästyttäviä ja tylsiä ääniä ja minua häiritsi suunnattomasti se, kun emoni tökki kylkeäni huhuillen kokoajan nimeäni.
"Liljapentu?" hän naukaisi taas ja tunsin, kuinka hänen märkä ja karhea kielensä pyyhkäisi päälakeani. "Eikö olisi jo aika avata silmät?"
*Miksi ihmeessä?* pohdin ja aivastin, kun jokin kutittava asia osui nenääni. *Onko täällä muka jotakin, joka olisi näkemisen arvoista?* Käännyin selälleni vielä kerran siinä toivossa, että saisin nukkua rauhassa. Tunsin kuitenkin jälleen epämukavan kosketuksen kyljessäni ja ihan vain emoni mieliksi, päätin avata silmäni. Töllistelin ympärilleni lumoutuneena. Kun silmäni olivat olleet vielä kiinni, emoni oli kertonut minulle asoita paikasta, jossa asumme. Kuuluin Leopardiklaaniin. Asuin sademetsässä. Täällä oli aina lämmintä ja vettä satoi usein. Riistaeläimiä oli paljon, joten nälkää ei tarvinnut juuri koskaan nähdä. Kasveja oli runsaasti. Puut olivat korkeita ja niiden runkoja pitkin kiemurteli liaaneja. Kallistin päätäni taaksepäin niin paljon, kuin pystyin ja huomasin, että en kyennyt edes näkemään niiden latvoihin asti.
*Milloin minä kasvan isoksi?* mietin ja räpäytin silmiäni kummastuneena. *En kai minä nyt näin pieneksi voi jäädä...*
"Lilajapentu!" säikähdin ja olin hypätä ulos turkistani, kun kuulin emoni iloisen huudahduksen takaani. "Olet avannut silmäsi!" Käännyin hitaasti ympäri ja näin edessäni kauniin, kellanvaalean naaraan, jolla oli lempeät, vaaleanvihreät silmät.
"Niin", henkäisin, nousin huterasti ensimmäistä kertaa jaloilleni ja hoipertelin varovasti pari askelta eteenpäin, jotta kykenin painautumaan vasten emoni pehmeää, täplikästä turkkia.
"Minun nimeni on Lehtivarjo", emoni kertoi ja nyppäsi heinänpätkän pois karvoistani, joiden sekaan se oli sotkeutunut. "Päätin, että sinun nimeksesi tulee Liljapentu, sillä olet hentoinen ja kaunis kuin liljan kukka." Avasin suuni ja maistelin nimeäni kielelläni. Nimeni kuulosti kauniilta ja se sointui mukavasti, kun lausuin sen ääneen. Minua hymyilytti väkisinkin.
"Se on kaunis nimi", sirkutin kimeällä pennunäänelläni. Sitten huomasin sivusilmälläni liikettä vähän matkan päässä ja havannoin, että se oli kissa. Vieläpä pentu, joskin hieman rotevampi ja kookkaampi kuin minä. Käännyin takaisin Lehtivarjon puoleen ja katsoin häntä suloinen ilme kasvoillani.
"Kuka tuo toinen pentu on?" kysyin ja tiesin silmieni säkenöivän kiinnostuneesti. Emoni katsoi minua ja hymyili leveästi.
"Hänen nimensä on Hiekkapentu", tämä maukui reippaasti. "Mikset menisi tutustumaan?" Siirtelin pieniä tassujani epävarmana.
"Entä jos hän ei tykkää minusta?" pohdin ääneen ja Lehtivarjo kosketti minua hännällään.
"Höpö höpö!" hän kehräsi ja tuuppasi minua kuonollaan eteenpäin siihen suuntaan, jossa Hiekkapentu oli. "Sen kun menet vain. Hyvin se sujuu. Ja olet vieläpä todella hurmaavan näköinen. Tuskin kukaan voisi vastustaa sinua."
"Mutta hänhän on minua paljon isompi!" vikisin. "Entä jos hän ei edes huomaa minua?!" Emoni vain pudisti päätään ja naurahti kevyesti.
"Älä hulluja puhu", hän maukui iloisesti. "Nyt menet sinne ja esittäydyt sillä suloisella äänelläsi! Ihmettelen syvästi, jos hän ei sen jälkeen halua olla ystäväsi!" Epäröin vielä hetken, mutta sitten minunkin oli pakko myöntää, että se saattoi olla totta.
*Kyllä se varmasti menee ihan hyvin!* päätin ja lähdin kompuroimaan jalkoihini totutellen kohti Hiekkapentua. Emoni huusi perääni, että vosin syödä jotakin ennen kuin menen, mutta huikkasin hänelle, etten ollut nälkäinen, ja jatkoin matkaani. Katselin sademetsää kokonaisuudessaan ja minun oli todettava, että tätä parempaa paikaa ei asumiseen voisi löytää. Täällä oli suojaisaa, mullan raikas tuoksu kantautui pieneen nenääni ja sai minut hymähtämään ja täällä oli myöskin paljon hienoja ja vahvoja leopardeja, jotka saattoivat suojella minua kaikilta maailman vaaroilta. Saavuin pian toisen pennun luokse ja jäin istumaan vähän matkan päähän hänestä. Kietaisin pörröisen häntäni siisti käpälieni ympärille ja vedin syvään henkeä.
"Hei. Olen Liljapentu", mau'uin varovasti ja jäin odottamaan huomaisiko uros minut.

Nimi: Akama

12.02.2017 23:00
Valopisara - Gepardiklaani

Karjahduksia, kauhun huutoja, verta, kyyneliä, liian ylimielisiä uroksia, niitä helppo elämäni oli. Miksi vaivautua taistelemaan kun pystyi vain olla tekemättä mitään, niin, että ruoka tuotiin sinulle hopea lautasella ja sinun täytyi tehdä vain yksi pentue aina yhden tilalle yhdelle urokselle? Eihän toki pentujen teko ollut miellyttävää, mutta jos sillä sai vapauden siitä kaikesta mitä oikeasti muissa klaaneissa naaraat tekivät. Elämäni ei voinut siis olla helpompaa, mutta olihan se aina toki ärsyttävää, että urokset määräilevät, pakottavat pentuhin eivätkä anna naaraille sanan valtaa, mutta silti minun täytyi hyväksyä se kohtalo. En voinut sille mitään. Olin väärää sukupuolta, ei minua kuunneltu. Sain sanoa vain "kyllä", en saanut väittää vastaan.

Loikoilin rennosti kiven päällä talvi auringossa. Aurinko ei lämmittänyt, mutta silti se tuntui mukavalta. Edessäni kaksi suurta gepardi urosta taisteli keskenään jo lähes veressä, ja minä jopa lähes nautin siitä. Äkkiä taistelu saa käänteen. Suurempi -ja komempi- gepardi uros heittää kokoisensa maahan ja taistelun "tuomari", klaanin päällikkö keskeyttää taistelun julistaakseen voittajan.
"Voittaja on Arpikasvo! Hän saa omakseen yhden pentueen ajaksi kauniin gepardi kuningattaren, Valopisaran.", päällikkö julisti ja Arpikasvo hyppäsi kivelle kanssani. Häviäjä katosi savannin heinikkoon päällikön tavoin.
"No, Valopisara, miten on, olinko hyvä?", Arpikasvo naureskeli. Arpikasvo oli hyvin kookas gepardi, jonka turkki oli kullanruskea, täplät tummemman väriset kuin itse turkki ja silmät meripihkan väriset. Lisäksi hänen kasvonsa olivat arpiset, jotka tekivät hänestä miehekkään näköisen.
"Jos tuo oli parastasi, olisin valinnut sen toisen.", sanoin ja virnistin. "Minulle kelpaa vain paras.", lisäsin ja pilke silmäkulmassani oli leikkisä. Heilautin vaaleaa häntääni leikkisästi.
"Vai että paras. Saamasi pitää, oi oma kuningattareni...", Arpikasvoi sanoi ja tuli yhä lähemmäs minua ja kaatoi minut alas kiveltä, niin, että tulin kiveltä alas lähes selälleni. Seuraavaksi uros gepardi hyppäsi alas kiveltä ja tuli viereeni. Käännyin selälleni savannin heinikkoon. Uros alkoi nuolla kasvojani ja kaulaani.
"Olet hyvin kaunis, Valopisara. Olen tavoitellut sinua jo monia kertoja.", uros kuiskasi korvaani. Tunsin kuinka sydämeni alkoi tykyttää ja tunsin koko kehossani hyvän olon. "Ja aijon pidää huolen, että saan pitää sinut.", Arpikasvo sanoi ja huomasin kuinka tämän silmät olivat laajenneet.
"Älä luule itsestäsi liikoja, oi urhea soturi.", sanoin ja virnistin jälleen. Kierähdin nopeasti selältäni ja lähin nopeaan juoksuun. Uros kaiketi lähti nopeasti perääni. Lopulta hän sai kuitenkin minut kiinni ja tönäisi maahan. Sitten alkoikin meidän ensimmäinen lemmenhetkemme, josta en tosiaankaan ihan nauttinut, mutta jos se vaati helpon elämän, niin miksi ei?

Hetken jälkeen palasimme leiriin, jossa lähdin heti tuttuun tapaan muiden kuningattarien ja pentujen luo, jossa minua onniteltiin moneen kertaan. Olin valokeilassa, mutta en pitänyt siitä.

Nimi: Glowe

12.02.2017 22:19
Gepardiklaani - Oksapentu

Oksapentu tunsi voimakkaankin ärtymyksen kuplivan pienen rintakehänsä sisällä. Naaras tiesi oikein hyvin miksei emo ollut kertonut tästä yöksi kutsutusta ajasta. Miksi emo ei ollut antanut pennun mennä ulos yöllä ja miksi emo oli kieltäytynyt edes puhumatta koko asiasta ja olla vastaamatta pentunsa kysymyksiin. Koska yö oli mahtava! Koska yöllä sai ollut yksin ja koska yöllä kaikki näytti ihan erilaiselta. Siksi että yö oli hauskaa aikaa, ja emohan ei muuta tehnyt kuin pilannut kaiken hauskan. Siksi Oksapentu oli emolleen vihainen, emo oli taas pilannut jotain. Tai ehkä tässä tapauksessa emo oli yrittänyt estää Oksapentua kokemasta tätä kivaa juttua.

Oksapentu ei ollut ollut ulkona vielä montaa kertaa lyhyen elämänsä aikana. Mutta naaras oli jo tajunnut että yö oli aika, joka tuli silloin kun mentiin nukkumaan, silloin kun hänet ja luultavasti muutkin pennut teljettiin sisälle pesiin. Pesä tarkoitti Oksapennun tapauksessa pientä, matalaa onkaloa jossa hän nukkui emonsa kanssa –joskus isäkin tuli seuraan- joka yö. Emo oli sanonut että pesä oli joskus kuulunut jollekin toiselle eläimelle. Emo sanoi sitä eläintä joksikin maasiaksi, mutta Oksapentu epäili, että se oli emon keksimä haukkumanimi. Joka tapauksessa, äsken Oksapentu oli vielä hehkunut ylpeyttä siitä, että oli päässyt onkalosta ulos ilman että emo heräisi. Nyt ylpeyden tunne kuitenkin korvaantui katkeruudella siitä, että emo oli halunnut kieltää pennulta yön näkemisen.

Pennun oikeanpuolesta poskea kirveli vieläkin päivän jäljiltä. Oksapentu oli harhaillut emon makuun liian kauas ja mennyt kaiken lisäksi tutkimaan jotain ötökkää. Oksapennusta se ötökkä oli ollut hassun näköinen. Sillä oli ollut enemmän jalkoja kuin Oksapennulla, ja sen etutassuissa oli ollut oudot pihdit. Ötökällä oli myös ollut pitkä, kaartuva häntä, jonka päässä oli ollut hurjan näköinen piikki. (Skorpioni) Kun emo oli nähnyt mitä Oksapentu oli mennyt tökkimään, oli emo suoraan käynyt pentunsa kimppuun ja käpälän läimäytyksellä lähettänyt Oksapennun kauemmas ötökästä. Vieläkin Oksapentu luimisteli korviaan suuttuneena. Emo olisi voinut vaikka huutaa tai kutsua Oksapennun luokseen, mutta ei kun oli heti pitänyt tulla lyömään. Jotenkin Oksapennusta tuntui, että kun muut saivat arestia, saarnausta tai jotain sellaista, niin Oksapennun rangaistus oli aina fyysinen. Joskus Oksapennusta myös tuntui, ette emo aina edes kertonut mitä pentu oli tehnyt väärin, vaikka pieksi tytärtään ainakin Oksapennun mielestä kohtuuttomasti. Mutta ei, ei posken jomotus estänyt seikkailunhimoista pentua lähtemään yksin, ilman lupaa yöllä ulos.
Vielä kerran Oksapentu vilkaisi lapansa ylitse pesään, kuunteli emon unen tuhinaa, ja hiipi sitten hiljaa kauemmas. Yöllä kaikki näytti ihan erilaiselta. Ruoho ei ollut keltavihreää, hiekka ei ollut punaista eivätkä puut ruskeita. Kaikki oli joko valkoista, harmaata tai mustaa. Värit olivat kadonneet jonnekin ja se jos mikä oli siistiä. Aurinkokin oli muuttunut kalpean harmaaksi. Oksapentu ei tiennyt, että auringon paikalla oli kuu.
Emonsa lämpimän kyljen vierestä vasta lähteneenä Oksapentu tajusi vasta nyt, että yöllä oli paljon, paljon kylmempi. Pörröistä pentuturkkiaan vielä enemmän pörhistäen naaras lähti ensitöikseen suunnistamaan vain parinkymmenen metrin päähän pesästä. Siellä hän oli ensimmäisen kerran nähnyt sen monijalkaisen ötökän, ehkä se oli vielä siellä. Tuskin, mutta eipä Oksapentu innoissaan moista miettinyt.

//Gepardiklaanin pentupelaajat tännepäin! :D

Nimi: Ginweed95

12.02.2017 22:12
Leopardiklaani - Hiekkapentu

Kuulin ääniä. Yritin avata silmiäni, siinä meni jonkin aikaa mutta sain ne kuitenkin auki. Katselin ympärilleni ja näin vanhempani, olin kuunnellut heidän puheitaan jo muutaman päivää, mutta nyt näin heidät ihka omin silmin. Isän ja äidin. Näin myös paljon jotain isoja ja korkeita juttuja.
''Hei pikkuinen vihdoin sait silmäsi auki, menihän siinä jo neljäpäivää, tässä olen minä, emosi ja isäsi on tuossa'', äiti sanoi.
Puskin innoissani emon pehmeää turkkia, tämän painautuessa minua vasten.
''Ihmettelet varmaan mitä nuo isot, korkeat vihreän ja ruskean väriset asiat ovat. Ne ovat puita. Asumme sademetsässä, täällä on koko ajan hieman kosteaa mutta tasaisen lämmintä, elämme nyt lehtikadon aikaa. Päiväntasaajalla aurinko paistaa ympäri vuoden kuumasti. Vettä sataa lähes päivittäin ja sateet ovat runsaita. Niinpä päiväntasaajan seudulla on tiheäkasvuisia metsiä, joita kutsutaan runsaiden sateiden vuoksi sademetsiksi. Täällä kasvien kasvu on nopeaa, mutta hyönteisiä on erittäin paljon'', emo kertoi minulle ja minä kuuntelin silmät suurina kiinnostuksesta, mitä kaikkea meidän kotonamme oikein oli.
''Kuulostaa kivalta!'', sanoin innokkaani ja koitin nousta varovasti jaloilleni. Pääsin jaloilleni mutta kaaduin heti. Yritin uudestaan ja tällä kertaa pysyin pystyssä.
''Äiti! Kerro lisää meidän kodistamme! Haluan kuulla!'', sanoin innoissani emolleni.
''Hyvä on. Noh nämä metsät ovat eliömaailman aarreaitta. Täällä elää suurin osa maailman kasvi- ja eläinlajeista. Voit siis nähdä täällä, melkeimpä mitä vain kasveja ja eläimiä! Se on sekä huono, että hyvä asia. Täällä elää satoja lintulajeja, apinoita, virtahepoja, leopardeja kuten me.. ja koska kasvienlehtiä on täällä vain korkealla oksistossa, eläimiäkin on eniten puiden latvustoissa, täällä alhaalla maan päällä elää vain muutama isompi eläinlaji kuin me. Täällä on myös isoja käärmeitä ja krokotiileja ja niiden lähelle et saa mennä!'' emo kertoi minulle ja kuuntelin taas tarkkaavaisesti. En muistaisi kyllä kaikkea, mitä emo minulle kertoi, mutta minusta oli kiva kuunnella mitä kaikkea täällä oikein on. Ehkä emo muistuttaa minua näistä asioista vielä myöhemmin ja näyttää mihin saa koskea ja mihin ei. Nyt minulla oli kova nälkä.
''Äiti, minulla on kauhea nälkä'', sanoin mahani muristessa. Tuntui kuin vatsalaukkuni olisi vääntynyt kaksin kerroin nälästä. Emo meni makuulteen ja pääsin imemään maitoa tämän nisistä. Samalla kun söin, isä alkoi kertoa minulle myös tärkeitä asioita.
''Kuules pentu, päätimme äitisi kanssa yhdessä, että sinun nimeksesi tulee Hiekkapentu. Minun nimeni on sitten Hiekkamyrsky ja äitisi nimi on Lumikukka, mutta sinä saat kutsua meitä ihan vaan isäksi ja äidiksi, tai miten ikinä haluatkaan'', isä sanoi minulle. Sain juuri syödyksi itseni kylläiseksi.
''Ompas minulla hieno nimi!'' sanoin isälle tämän kertoessa nimeni. Uni alkoi painaa taas silmiäni. Olin väsynyt syömisestä ja isosta tietopommista jonka emo ja isä olivat minulle antaneet. Näin jonkun pienen eliön menevän maanpinnalla. Koitin ottaa sitä kiinni, hyppelin ja painoin tassujani sen päälle, leikkien innokkaasti.
''Se on hyönteinen, muurahainen'', emo kertoin minulle.
Pienen leikkitovin jälkeen, menin takaisin emon luo. Makasin tämän pehmeää kylkeä vasten ja isä tuli myös lähellemme. Aloin nukkumaan, isän ja emon turvissa.

©2017 Into the Wild - suntuubi.com